Matts Widgrenin
sukuseura

Matts Gustav Widgrenin jälkeläisten sukuyhdistys perustettiin 5.7.1959 Iisalmella. Paikalla oli 27 suvun jäsentä. Kokouksen puheenjohtajana toimi raatimies Kalle Widgren Lahdesta ja sihteerinä Reino Savolainen Vieremän Pyöreeltä. Yhdistyksen ensimmäiseen hallitukseen valittiin puheenjohtajaksi Kalle Widgren ja sihteeriksi sekä rahastonhoitajaksi sairaanhoitaja Aili Vidgren Iisalmesta. Lisäksi hallituksen jäseniksi tulivat valituiksi maanviljelijät Risto Vidgren Pyöreeltä, Janne Vidgren Sallisenmäestä ja Taavetti Vidgren Sukevalta. Sukuyhdistys otti tavoitteekseen järjestää säännöllisesti sukutapaamisia ja koota suvun menneisyyteen liittyviä tietoja ja esineitä.
Vuodesta 1959 lähtien Vidgrenien sukuyhdistys on järjestänyt sukutapaamisia säännöllisesti. Yhdistys on julkaissut myös mielenkiintoisen sukukirjan ”Viinikasta Vieremälle - Vidgrenien tilatarinoita 1810 - 2020”. Matts Widgrenin sukuseura ry rekisteröitiin yhdistykseksi vuonna 2021.
Sukuyhdistyksen hallitus
Sukuyhdistyksen hallitus huolehtii siitä, että yhteiset juuremme pysyvät elävinä ja sukuseuran toiminta sujuu. Hallitus kokoontuu säännöllisesti suunnittelemaan tapahtumia, ylläpitämään yhteydenpitoa jäseniin sekä varmistamaan, että sukuseuran asiat hoituvat ajallaan ja hyvässä hengessä.
Hallitus valmistelee vuosikokouksen asiat, huolehtii taloudesta ja tukee sukututkimusta. Ennen kaikkea se toimii yhteisenä voimavarana, joka tekee sukuseuran toiminnasta mielekästä ja kaikkia jäseniä palvelevaa.

Matts Widgrenin sukuseuran hallitus
2025 - 2026
Anu Vidgren-Sinikallas, Puheenjohtaja
Viivi Vidgren, Jäsen
Varpu Vidgren, Jäsen
Katja Vidgren, Jäsen
Verneri Vidgren, Jäsen
sanomat@widgren.fi Vidgrenien Sanomat
Vidgrenien Sanomat
Vidgrenien Sukukirja
Viinikasta Vieremälle
Vidgrenien tilatarinoita
1810 - 2020
Sukukirjamme Viinikasta Vieremälle, Vidgrenien tilatarinoita 1810 - 2020 ilmestyi marraskuussa 2020.
Kirja on laaja kokoelmateos pohjoissavolaisten Vidgrenien sukuhistoriasta. Se sopii kaikkien Vidgrenien ja suvustamme kiinnostuneiden kotikirjastoon.
Kirjassa on 200 sivua ja juttuja suuresta joukosta Vidgrenien maatiloja ja muita mielenkiintoisia sukuun liittyviä tarinoita. Kaikki tilatarinat ovat omien tilojensa jälkeläisten kirjoittamia ilman toimittajien sisältöön puuttumisia, ainoastaan joitakin kirjoitusasuun liittyviä asioita on muutettu eli kertomukset ja muistelut ovat kirjoittajien omia.
Kirja on kovakantinen ja lankasidottu. Kirjan hinta on 40 euroa. Tilaukset sukuseuramme sihteerille yhteys@widgren.fi
Vidgrenien kotiseutumuseo
Kotiseutumuseo
Vidgrenien suvun kotiseutumuseo
Edesmennyt Vieremän Palomäen maatilan isäntä Kalevi Vidgren 1931 - 2019 oli innokas maatalouselinkeinon historiaan liittyvien esineiden ja laitteiden kerääjä.
Hän perusti omistamalleen Palomäen Heikinmäen tilalle entiseen navettaan ja pihaympäristöön yksityisen kotiseutumuseon. Hän kokosi sinne mittavan kokoelman maataloushistoriaan liittyviä esinemuistoja sukumme lähipiiristä ja osin kauempaakin.
Nykyisin museota ylläpitävät Kalevin jälkeläiset. Museo on avoinna toukokuusta syyskuuhun sopimuksen mukaan.
Lisätietoa: yhteys@widgren.fi
Voit tutustua osaan Palomäen museoesineistöstä kuvagalleriana.
Suvun hautamuistomerkit
Sukumme
hautamuistomerkit
Vieremän seurakunta ja hautausmaa vihittiin käyttöön vuonna 1919. Vieremän hautausmaalla on paljon sukumme hautamuistomerkkejä. Vanhimmat niistä ajoittuvat 1800-luvun puolivälissä syntyneisiin ja 1920-luvulla poisnukkuneisiin sukulaisiimme.
Vidgrenien suvun vanhimmat jäsenet on aikoinaan haudattu Iisalmelle, mutta valitettavasti muistomerkkejä ei enää ole jäljellä muita, kuin vuonna 1838 syntyneen Wilhemiina Widgrenin hauta Iisalmen Vanhalla hautausmaalla. Lisäksi sukumme hautamuistomerkkejä löytyy Sukevan ja Sonkajärven hautausmailta kuten muualta Suomesta. Päivitämme hautamuistomerkkiluetteloa aina saadessamme kuvan uudesta sukuumme liittyvästä haudasta.
Tule jäseneksi
Lämpimästi tervetuloa Vidgrenien sukuyhdistyksen jäseneksi
Voit liittyä Matts Widgrenin sukuseuran jäseneksi helposti alla olevan linkin kautta. Hallitus hyväksyy uudet jäsenet, ja jäsenyys edellyttää vuosittaisen, kohtuullisen jäsenmaksun, jonka suuruus päätetään vuosikokouksessa. Jäsentietojen turvallisuudesta huolehtii FloMembers-rekisteri (FloMembers.fi), eikä tietoja luovuteta sukuseuran ulkopuolelle.
Sukuseuramme on perinteinen, poliittisesti ja uskonnollisesti riippumaton yhdistys, jonka tavoitteena on vaalia Vidgrenien suvun historiaa ja tuoda suvun jäsenet yhteen. Sukututkimus ja yhteiset tapaamiset ovat toimintamme ydintä.



.jpg)

