Matts Widgrenin
elämänvaiheet
Kirjoitus pohjautuu iisalmelaisen Pirjo Vidgrenin sukututkimustyöhön. Sukuseura on julkaissut Pirjo Vidgrenin yhteenvedot Matin elämästä sukukirjassamme 2020 ja Vidgrenien Sanomissa 2-4/2017-2023.
Lapsuus
Matin isä oli räätäli Erkki Jaakonpoika Widgren Alavuden Viinikan talosta. Äiti oli Maija Matintytär. Perhe muutti 1800-luvun vaihteessa Töysän Rautioon. Matti oli perheen toiseksi vanhin ja perheeseen syntyi vielä kolme poikaa ja kolme tyttöä. 1805 isännyys luovutettiin vanhimmalle pojalle Topiakselle, joka myi tilan ätinsä velipuolelle. Erkki Jaakonpoika muutti perheineen Ylistaroon, jossa hän toimi pitäjän räätälinä. Matin oli ajateltu myös jatkavan räätälinä. Matin isä Erkki kuoli 1819 Ylistarossa.
Saapuminen Iisalmeen
Vuonna 1807 kirjatussa papintodistuksessa mainitaan Matin olleen räätälioppilas, joka suunnitteli matkaa Iisalmeen ja Kuopioon henkilökohtaisista syistä. Hänet mainittiin hyvämaineiseksi. Iisalmessa oli papin lisämaininta Matin asuvan maanmittari Boismanin talossa. Boisman omisti Pakasgård nimisen tilan Ulmalan kylässä. Matti oli renkinä Boismanin kartanossa. Ei ole tiedossa kävikö Matti vielä Kuopiossa vai jäikö hän pysyvästi Iisalmeen jo vuoden 1807 lopussa. Ainakin vuonna 1810 hänet oli pysyvästi kirjattu Pakaskartanon mailla asuvaksi.
Suomen Sodan aika 1808-1809
Perimätiedossa mainitaan Matin olleen sotilaana ja jopa eversti Kustaa Aminoffin lähettinä. Tätä tietoa ei voida vahvistaa, eikä kirkonkirjoissa ole tällaista tietoa. Iisalmelaisessa sanomalehdessä Salmettaressa oli vuonna 1931 mielenkiintoinen Santeri Rissasen juttu tuonaikaisista vähemmän tunnetuista Suomen Sodan (1808-1809) tapahtumista (Salmetar 6. lokakuuta 1931). Siinä kuvataan maanmittari Boismanin renkiporukan kapinointia isäntänsä johdolla venäläisiä vastaan. Joukossa oli viisi Mattia, yksi heistä oli meidän Matti Widgren. He tekivät useampia menestyksellisiä operaatioita mm. venäläisten vilja- ja varusmakasiineja kohtaan.
Ohessa lainaus Santeri Rissasen tekstistä: ”Se oli eriskummallinen joukko. Siinä oli kaikenikäisiä, mitä kirjawimmin aseistettuja miehiä. Joillakin oli oikeita kunnollisia, wenäläisiltä sekä ostetuita että kähwelletyitä sotilaskiwääreitäkin, toisilla wain kotitekoisia, mutta warmoja suustaladattavia rihloja, muutamilla wanhoja tussareita ja Boismanin ja Gummeruksen metsästyspyssyjä, pistooleja, miekkoja ja tikareita, mutta suurimmalla osalla vain kirweitä, heinähankoja, talikoita ja seipäitä. Puutteellisen aseistuksen korvasi kuitenkin yleinen innostus ja sotaisen reipas mieliala. Suurta iloa aiheutti armeijassa Boismanin johtama parwi.
Siinä oli näet kerrassaan wiisi Mattia – Boismanin rengit Matti Rönkkö, Matti Widgrén, Matti Suomalainen, Matti Wintter ja Matti Mulari – mutta wain yksi ainoa pistooli, eronsaanut ruotuväen sotilas, Boismanin muonamies, Tahwo Pistol.”
Saattaa olla, että Matti oli liittynyt 1808 perustettuun Sahlsteinin vapaaehtoiskomppaniaan, joka myöhemmin liitettiin Aminoffin joukkoihin. Lopulta Ruotsin armeija kuitenkin joutui vähitellen perääntymään ja lopulta pakenemaan Ruotsiin Uumajaan. Mattimme kuitenkin jatkoi elämäänsä Pakaskartanossa tai palasi sinne, renkinä ja myöhemmin lampuotina.
Matin perhe ja elämä torpparina
Vuonna 1812 Matti Widgren vihittiin Kauppilanmäen Kääriälästä lähtöisin olevan Anna Kääriäisen kanssa. He asuivat lampuotina Ulmalassa, jossa heille syntyi kaksi poikaa Kalle Heikki (1815 - 1866) ja Matti Kusti (1818 - 1885). He muuttivat 1821 Kauppilanmäkeen, ehkä aluksi vaimon kotitilalle Kääriälään. Matti oli renkinä ja heille syntyi vielä yksi poika Pekka Juho, joka myöhemmin kuoli hukkumisonnettomuudessa 13-vuotiaana. 1827 Matin perhe muutti Nissilään lampuodiksi, josta he palasivat 1831 torppareiksi Kauppilanmäkeen.
Oma tila Palomäellä
Vuonna 1839 Matti Widgrenistä tuli isäntä, kun hän sai hankittua osuuden Suurlehdon kantatilasta Kauppilanmäki nro 6. Tila oli verotila, jonka hän myöhemmin lunasti itselleen. Tila oli Palomäki. Alunperin tila ei eronnut aikaisemmista torpista, mutta maata oli noin 500 hehtaaria, eli Matille aikuisine poikineen riitti tilaa tehdä töitä maanviljelyksen parissa. Toki heillä isäntinä olivat apuna rengit ja torpparit ja muut maattomat alkuun vaatimattomassa toiminnassa.
Joissakin aikaisemmissa tiedoissa olemme maininneet perimätietojen pohjalta Matin ominaisuuksien myötä ”Palomäen piispaksi” ja ruotsinkielisyyden. Ne ovat liioiteltuja. Myös sotilasura on varmasti ajan mukanaan tuomaa ”savolaista menestyksen kaipuuta” ainakin meillä jälkipolvilla ilmenevä ominaisuus. Kansalliskirjailijamme Runeberg osasi tämän jo ”Vänrikki Stoolin Tarinoissa”. Kukapa meistä ei osaisi liioittelua vielä nykyaikanakin
Matin testamentti
Matti oli 1850-luvulla lunastanut Palomäen ”Kruunulta” omakseen. Oma tila antoi myös myöhemmin myyntimahdollisuuden pilkkoa sen jälkeläisille. Matti säilyneessä testamentissaan olikin myynyt tilan pojalleen Kalle Heikille (1815-1866). Matti sai vastineeksi eläkepäivikseen runsaan ylläpidon itselleen ja vaimolleen. Kalle Heikki kuoli isänsä kanssa samana vuonna. Nuorempi poika Kusti Matti (1818-1885) oli jo 1840-luvun alussa muuttanut Sallisenmäkeen ja tavalla tai toisella saanut oman osuutensa. Hän oli myös saanut hankittua ison maa-alueen Sallisenmäestä. Nykyiset sukuhaarat Palomäki ja Sallisenmäki periytyvät siis tuolta ajalta 1840-luvulta.
Palomäen Matin poikien Kalle Heikin ja Kusti Matin kuolemien myötä syntyi suuri joukko uusia tiloja jakotoimenpiteiden myötä, etenkin Sallisenmäki laajentui Pyöreenjärven äärelle ja Sukevalle 1800-luvun lopulla. Kusti Matin pojat Risto, Taavetti ja Matti jakoivat isänsä kuoleman jälkeen (1885) tilan ja Risto ja Matti siirtyivät Pyöreen Alapihan ja Täperän isänniksi. Taavetti jäi Sallisenmäkeen. Palomäki säilyi kiinteästi sukutilan ympärillä Kalle Heikin poikien Heikin (Heikkilä), Matin (Kallela) ja Robertin (Palomäki) tilojen yhteydessä. Myöhemmin tilat yhdistyivät Robertin poikien kautta.
1900-luvulla tilojen lukumäärä lisääntyi. Yhteiskunnan muutosten mukana aikanaan lukuisista Vidgrenien sukutiloista on vähitellen palattu harvoihin vielä aktiivisiin maatiloihin. Sukumme historia sai uuden suunnan koulutuksen myötä ja jälkipolvet siirtyivät maataloudesta teollisen yhteiskunnan ja koulutuksen mukanaan tuomaan ”parempaan elämään”.
