Vidgrenien suvun historiaa

Vidgrenien suvun (Iisalmi)  kantaisä on Matts Gustav Widgren, joka syntyi 1788, perimätiedon mukaan Töysässä, Pohjanmaalla.  Matts tuli Iisalmen seudulle Suomen sodan aikoihin (1808-09), mahdollisesti sotaväen mukana. Perimätiedon mukaan hän olisi osallistunut Suomen sodan taisteluihin mm. Koljonvirralla.  Sodan jälkeen Matts Gustav palasi Iisalmeen ja päätti jäädä paikkakunnalle asumaan. Kirkonkirjojen mukaan hän muutti Iisalmeen ”utan betyg” (ilman todistusta) Laukaasta. Ensimmäiset merkinnät Iisalmen lastenkirjassa ja rippikirjassa (1807-15) ovat vuodelta 1810. Niissä Matts mainitaan renkinä Ulmalan kylän Pakas-nimisessä talossa. Ensin sukunimeksi on kirjoitettu Wigrelius, mutta päälle on korjattu Widgren (rippikirja).

Vuonna 1812 Matts vihittiin avioliittoon Kauppilanmäen Kääriälästä kotoisin olleen Anna (Heikintytär) Kääriäisen (s. 1790) kanssa. Anna oli piikana Ulmalan kylässä. Seuraavassa rippikirjassa (1816-26) perhe mainitaan  Ulmalan kylän Pakaksen tilan lampuotina vuoteen 1820 asti. 1821-27 he asuivat Kauppilanmäessä, 1827-31 lampuotina Nissilässä, 1831-39 torpparina Kauppilanmäessä. Vuonna 1839 Matts Gustav osti Kauppilanmäen kylässä sijaitsevasta Suurlehto (nykyisin Kauhala) nimisestä tilasta maa-alueen, josta muodostettiin Palomäki niminen tila.

Matts Gustav oli ruotsinkielinen, mutta hän oli oppinut myös suomen kielen. Kielitaitonsa vuoksi hän oli arvostettu henkilö, jota pitäjän säätyläiset kävivät tapaamassa. Tämän seurauksena häntä alettiin kutsua Palomäen piispaksi. Matts Gustavilla ja Anna Henriikalla oli kolme poikaa. Anna Henriikka kuoli  vuonna 1862 ja Matts Gustav suurten nälkävuosien aikaan vuonna 1866 77 vuotiaana. 

Mattsin ja Annan lapset (viuhkanäkymä)

Carl Henrik (Kalle Heikki) s. 1816, k. 1866 jäi asumaan Palomäelle (Vidgrenien suvun Palomäen haara). Hän oli naimisissa kahdesti. Ensimmäinen vaimo oli Liisa Kettunen s. 1812, k. 1836 (vih. 1835), joka oli kotoisin Valkeisilta. Toinen vaimo oli Anna Niskanen Vieremän Ameriikasta s. 1815, k. 1866 (vih.  1837).  Carl Henrikillä oli kahdeksan lasta.

Matts Gustav (Kusti Matti) s. 1818, k. 1885 muutti vuonna 1845 Kaarakkalan Sallisenmäkeen (Vidgrenien suvun Sallisenmäen haara). Hänet vihittiin vuonna 1841 Pyöreeltä kotoisin olleen Anna Kauppisen kanssa (s. 1822, k. 1891).  Matts Gustavilla oli kymmenen lasta.

Petter Johan  s. 1821, k. 1834 (hukkui 13-vuotiaana).